Jonas_Ahlkvist_Aurora_Innovation

Aurora Innovation nimitti uuden toimitusjohtajan ja laajentaa potilaan ja terveydenhuollon vuorovaikutusta parantavaa palveluaan Euroopassa

2024-03-26

by Lisa Öhberg

Ruotsalainen terveysteknologiayhtiö tavoittelee kansainvälistä kasvua uuden johdon tukemana. Yhtiö panostaa entistä vahvemmin innovointiin ja ohjelmistokehitykseen.

UPPSALA, Ruotsi (26.3.2024) Terveydenhuoltopalvelujen saavutettavuuteen keskittyvä terveysteknologiayhtiö Aurora Innovation on nimittänyt Jonas Ahlkvistin uudeksi toimitusjohtajakseen. Ahlkvist nousee yhtiön johtoon sen valmistautuessa kasvattamaan toimintaansa ja jatkaessa kansainvälistymistään. Yhtiö odottaa 15 prosentin vuosittaista kasvua seuraavien viiden vuoden aikana.

Ahlkvist on aiemmin toiminut johtotehtävissä lääketieteen ohjelmistoyritys Viedocissa sekä Maailman terveysjärjestö WHO:n kansainvälisen lääkevalvonnan ohjelmassa.

“Ahlkvistilla on kattavaa kokemusta terveysteknologiasektorilta, vahva tausta tietojenkäsittelytieteessä ja ohjelmistokehityksessä sekä näyttöjä menestyksekkäiden tiimien vetämisestä, ja hän voi nostaa ohjelmistopohjaisen tuotekehityksemme uudelle tasolle. Käytettävyys on hänelle erityisen tärkeää kehittäessämme teknisiä ratkaisuja, jotka vastaavat terveydenhuollon ammattilaisten tarpeisiin sekä vähentävät heidän ja potilaiden kuormitusta”, sanoo lastenlääkäri, Aurora Innovationin hallituksen puheenjohtaja ja omistaja Gustaf Leijonhufvud.

Ahlkvist on osoittanut vahvaa osaamista tekoälyyn liittyvien ja SaaS-palvelujen kehittämisessä, ja Aurora Innovationissa yksi hänen tehtävistään on kehittää yhtiön tekoälyosaamista sekä tekoälyyn liittyvien tutkimus- ja kehityshankkeiden toteutusta keskittyen palvelutarjoomaan ja liiketoimintamalleihin. Terveydenhuoltopalvelujen kasvavaan kuormitukseen vastaaminen edellyttää entistä tehokkaampia digitaalisia palveluja, joiden ansiosta terveydenhuollon ammattilaiset voivat keskittyä hoitotyöhön.

“Suomessa, Ruotsissa ja monessa muussakin maassa ollaan samojen haasteiden äärellä: väestö ikääntyy ja tarve terveyspalveluille kasvaa, mutta terveydenhuoltojärjestelmä kärsii resurssipulasta. Tilanteen korjaamiseen tarvitaan innovatiivisia ja tehokkaita ratkaisuja. Tämä on Auroran tehtävä – haluamme auttaa yhteiskuntaa ja terveydenhoitoa järjestämään hoivapalvelunsa toimivasti ja kaikkien tarpeet huomioiden sekä järjestää terveydenhuollon ammattilaisille aikaa keskittyä työnsä tärkeimpään osuuteen – potilaiden hoitamiseen”, sanoo Ahlkvist.

Auroran teleQ-ratkaisu automatisoi asiakkaan ja terveydenhuollon välistä viestintää. Yksi järjestelmän keskeisistä työkaluista on ajastettu takaisinsoittojärjestelmä, jonka ansiosta terveydenhuollon ammattilaiset ja asiakkaat voivat keskustella rauhassa ja kiireettä, molempien aikaa kunnioittaen. Vaikka bottiratkaisut voivat olla hyvinkin tehokkaita, ne eivät pysty tarjoamaan huolestuneelle potilaalle mielenrauhaa samalla tavoin kuin oikean ihmisen kanssa käyty keskustelu. Tunne siitä, että on tullut kuulluksi ja saa tarvitsemaansa hoivaa, on tärkeä osa terveydenhuollon asiakaskokemusta.

Aurora Innovationin asiakkaisiin lukeutuvat Janakkalan ja Ylöjärven terveyskeskukset Suomessa, Karoliininen yliopistosairaala Ruotsissa ja Amsterdam UMC Alankomaissa sekä sairaaloita, terveyskeskuksia ja hammasklinikoita muun muassa Virossa, Alankomaissa, Portugalissa ja Espanjassa.

Vaikka kulttuureissa on eroja, tarve henkilökohtaiselle ihmiskontaktille on kaikille markkinoille yhteinen, ja Aurora Innovation näkeekin kasvumahdollisuuksia Euroopassa.

Onko sinulla kysyttävää?

Jos sinulla on yleinen kysymys, käytä oikealla olevaa lomaketta. Jos kysymyksesi koskee myyntiä, kumppaneita tai tukea, valitse sen sijaan tämä lomake