Sisältötyyppi
Aamiaistapahtuman antia 16.5.2023
2023-05-30
by Lisa Öhberg
Järjestimme kumppaneillemme uusissa toimistotiloissamme toukokuun puolivälissä aamiaistapahtuman, missä kuultiin puheenvuoroja niin Aurora Innovationin puolelta kuin yhteistyötahoiltamme. Mukana oli sekä pidemmän ajan kumppaneita että uudempia tuttavuuksia, joiden kanssa päästiin vaihtamaan ajatuksia ja keskustelemaan Aurora teleQ:n kumppaniyhteistyöstä.
Aurora Innovationin toimitusjohtaja Tapani Kyrki avasi tapahtuman kertomalla yrityksemme strategiasta, jonka jälkeen kumppaniyhteistyöstä vastaava Julius Hemminki kertoi Strategiasta käytäntöön kumppanuuksissa -esityksessään mitä yhteistyö parhaimmillaan tarkoittaa. Kumppanuus voi olla joko myynti- tai sovelluskumppanuutta, jonka avulla voimme tarjota asiakkaille heidän tarpeisiinsa räätälöityjä ratkaisuja ja luoda näin lisäarvoa palveluihin. Ruotsista Cecilia Arthuis oli paikalla kertomassa Aurora teleQ:n tuotekehityksen uusimpia tuulia.
”Digipalvelun tulee olla ylivertainen, jotta asiakas käyttää sitä ja samalla myös ammattilaisen tulee haluta työskennellä digipalveluiden parissa. Tulevaisuutta ajatellen on huomioitava lisäksi palveluiden saavutettavuus – pelkkä puhelin tai digitaalinen alusta ei yksinään riitä.”
BeeHealthyn Sampo Oksasen esitys käsitteli terveydenhuollon digitalisoitumista ja puhelinpalveluita. Suomen valtio ja EU kannustavat digiloikkaan ja pyrkimys on, että vuoden 2025 loppuun mennessä 35 prosenttia kontakteista tapahtuisi sähköisin välinein. Oksanen toi esille että digipalvelun tulee olla ylivertainen jotta asiakas käyttää sitä, ja samalla ammattilaisenkin tulee haluta työskennellä digipalveluiden parissa. Tulevaisuutta ajatellen on huomioitava myös palveluiden saavutettavuus – pelkkä puhelin tai digitaalinen alusta ei yksinään riitä. Tarvitsemme siis edelleen sekä digipalveluita että puhelinta.
Tämän jälkeen Johan Fabritius Roidulta piti kattavan esityksen asiakastyytyväisyyden mittaamisesta ja datan hyödyntämisestä terveydenhuollossa. Monikanavaisesti mitattu potilaskokemusdata tuottaa tietoa muun muassa siitä onko palvelu saavutettavaa, toteutuuko käynti varattuna aikana, kohdataanko potilas hyvin ja kokeeko potilas terveydentilansa parantuneen.
Suuri kiitos kaikille osallistuneille mielenkiintoisista puheenvuoroista ja keskusteluista, tästä on hyvä jatkaa!
Onko sinulla kysyttävää?
Jos sinulla on yleinen kysymys, käytä oikealla olevaa lomaketta. Jos kysymyksesi koskee myyntiä, kumppaneita tai tukea, valitse sen sijaan tämä lomake