Hyvinvointialueiden hankintaprosesseissa pitää miettiä hoitajia ja potilaita – muuten miljoonat eurot valuvat hukkaan 

Uudet hyvinvointialueet ovat tehneet ja tekevät tulevaisuudessa palveluntuottajien kanssa sopimuksia, jotka voivat maksaa kymmeniä miljoonia euroja. Suhteellisen lyhyessä ajassa veronmaksajien rahoja lykätään palveluntuottajille satoja miljoonia euroja.

Tästä syystä hankintaprosesseihin tarvitaan ymmärrystä päätösten vaikuttavuudesta kustannuksiin ja ennen kaikkea hoidon laatuun ja hoitoketjujen sujuvuuteen. Tarvitaan viisautta, jolla verovaroja käytetään harkiten mutta samalla varmistaen, että palveluntuottajien ratkaisut palvelevat hyvinvointialueita ja sitä kautta ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla. 

Valitettavasti hankintaprosessesissa on riskinä,  että kokonaisuuden koko vaikutusta ei nähdä. Palvelun tilaaja – eli esimerkiksi hyvinvointialue – valitsee kilpailutuksessa hankintakokonaisuuden kannalta edullisen ratkaisun ja toivoo sen tuovan myös muita kustannussäästöjä kuin itse hankinnan mahdollisen säästön. Joskus tässä onnistutaankin, mutta läheskään aina ei tiedetä, millaiseksi hankinnan kokonaiskustannukset nousevat käytön myötä.

Ymmärrän palvelun tilaajaa hyvin. Heidän on tärkeää saada mitattavia kokonaisuuksia, jotka näyttävät kustannustehokkailta. Onhan se kiva, jos tilaaja osoittaa säästäneensä 10 miljoonaa euroa hankintavaiheessa, mutta suurin merkitys pitäisi olla sillä, ​​miten hyvin päätös palvelee potilasta ja erityisesti henkilöstöä ja sitä kautta mahdollisen hoidon onnistumista.

Tässä päästäänkin aitoon ongelmaan: hankintaprosesseissa ei välttämättä mietitä tarpeeksi, kuinka hankinta vaikuttaa ruohonjuuritason työtä tekevien, kuten sairaanhoitajien, päivittäiseen toimintaan. Edullinen vaihtoehto saattaa olla täysin pommi työntekijän näkökulmasta. Työn tuottavuus, työmotivaatio ja työntekijän tyytyväisyys voivat laskea yhden virhepäätöksen myötä.

Mihin tämä sitten johtaa? Esimerkiksi hoitojonojen kasvamiseen ja yhdeynottokanavien ruuhkautumiseen, hoidon laadun heikentymiseen ja työntekijöiden loppuunpalamiseen, mikä saa hoitajat karkaamaan alalta ja pakottaa hyvinvointialueet lisäämään rekrytointiresurssejaan.

Tällöin alussa tehty 10 miljoonan euron “säästö” voikin kääntyä 10 miljoonan euron lisälaskuksi lisääntyneen resurssitarpeen, heikentyneen asiakaskokemuksen ja hoidon laadun huonontumisen kautta.

Käytetään esimerkkinä digitaalisia yhteydenottokanavien kilpailutusprosessia. Tilaajan pitäisi katsoa kilpailutuksessa kokonaisuutta ja pohtia, mikä palvelukokonaisuus tehostaa terveysaseman ja potilaan viestintää. Sitä kautta lisätään hoidon vaikuttavuutta ja parannetaan potilaan asiakaskokemusta kustannusvaikutuksia unohtamatta.

Kilpailutuksissa pitää siis laittaa potilaiden ja hoitoa tarjoavien ammattilaisten arjen työn tarpeet etusijalle. Sillä tavalla pystymme auttamaan terveydenhuollon ammattilaisia ja huolehtimaan, että he voivat nykyistä paremmin ja pysyvät alalla. Lisäksi varmistamme, että veronmaksajien rahoja ei valu hukkaan.