pressreleasewebb

Koronan takia ennätysmäärä puheluita terveydenhuoltoon maaliskuussa

2021-05-05

by Louise Wahlström

Epätietoisuus rokotteista sai suomalaiset soittamaan  terveydenhuoltoon lähes 900 000 kertaa maaliskuussa 2021.

HELSINKI (5.5.2021) – Suomalaisten yhteydenotot terveydenhuoltoon kääntyivät voimakkaaseen kasvuun vuoden alussa. Maaliskuussa puhelumäärät ylsivät uuteen ennätykseen, kun terveyskeskuksiin soitettiin lähes 900 000 puhelua. Samalla myös tartuntamäärät ja koronavirustestaukset nousivat uusiin ennätyslukemiin, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) koronakartasta. 

Tiedot käyvät ilmi palveluohjauksen ratkaisuja terveydenhuollon asiakaspalveluun tarjoavan Aurora Innovationin tilastoista. 38 prosenttia Suomen väestöstä on yhtiön perusterveydenhuollolle tarjoamien palveluohjauksen ratkaisujen piirissä. Aurora Innovation on kerännyt dataa keväästä 2019 lähtien suomalaisten soitoista terveydenhoitopalveluihin. Maaliskuussa 2021 soitettiin kerätyn datan mukaan ennätysmäärä puheluita, 897 008 kappaletta. 

Aurora Innovationin Suomen ja Baltian maajohtaja Tapani Kyrki uskoo, että koronarokotteet ja niiden saamiseen liittyvät epäselvyydet ovat yhteydenottojen voimakkaan lisääntymisen takana.

“On hienoa, että meillä on rokotteita pitkän odotuksen jälkeen, mutta pirstaloitunut kansalaisviestintä ja viestien jatkuva muuttuminen on kuormittanut terveydenhuoltoa. Jotkin kunnat ohjaavat asiakkaat verkkoon, toiset ohjaavat soittamaan ja kolmannet tekevät jotain tältä väliltä. Koronaviruksen vaikutus puhelumääriin on tasoittunut, mutta etenkin maaliskuussa puhelumäärät ovat räjähtäneet rokotuksiin liittyvistä kysymyksistä

sanoo Kyrki.

Puhelinlinjat ovat ruuhkautuneet huolimatta siitä, että Suomeen on perustettu vuonna 2021 jo yli 40 koronaviruslinjaa. Yhteensä koronalinjoja on lähes sata, ja vaikka potentiaalia vastaanottaa puheluita olisi teknisesti, eivät terveydenhuollon henkilöstöresurssit riitä soittamaan takaisin. 

Syy suuriin puhelumääriin piilee osittain epäselvässä viestinnässä oikeasta rokotusjärjestyksestä. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa kansalaisia ohjeistetaan hakeutumaan rokotukseen tekstiviestillä, kun on heidän aikansa saada rokote. Kyrkin mukaan vastaavaa toimintatapaa voisi harkita Suomeen.

“Jollei tieto ole helposti saatavilla ymmärrettävässä muodossa, ihmiset soittavat itse terveydenhuoltoon ja selvittävät asian. Datamme mukaan suurin ruuhka puheluissa on maanantaista keskiviikkoon, joten jos on tarvetta soittaa, suosittelemme potilaita soittamaan koronalinjoille torstaina tai perjantaina.”

Aurora Innovationillä uskotaan, että puhelumäärät tulevat rauhoittumaan kevään kääntyessä kesään, kun terveitä työikäisiä aletaan rokottaa työterveyden vastaanotoilla. Moni työikäinen tulee saamaan käytännön ohjeet esimerkiksi rokotusajan varaamiseen suoraan työterveydestään tai työnantajaltaan eikä tarvetta soittaa omaan julkiseen terveyskeskukseen tule.

“37 000 asukkaan Keravalla terveyspalveluja tuotetaan pienillä resursseilla. Muutama kymmenen hoitajaa vastaa tuhansien asiakkaiden soittoihin. Olemme onneksi pystyneet segmentoimaan eri ikä- ja riskiluokan potilaita niin, että saamme rokotusaikoja puhelimitse varattua juuri oikealle kohderyhmälle ”

toteaa Keravan terveyskeskuksessa työskentelevä suunnittelija ja sairaanhoitaja Hanna Hukkanen.

Suomessa, Ruotsissa, Alankomaissa, Portugalissa ja Espanjassa toimiva Aurora Innovation on toimittanut yli 3 000 pilvipohjaista asennusta Euroopan terveydenhuollon markkinoilla. 38 prosenttia Suomen väestöstä on Aurora Innovation Oy:n perusterveydenhuollolle tarjoamien palveluohjauksen ratkaisujen piirissä. Suomessa yrityksen ratkaisuja käyttävät muun muassa Pirkanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirit, Turun kaupunki, Espoon kaupunki ja lukuisat kunnat ympäri maata.

Onko sinulla kysyttävää?

Jos sinulla on yleinen kysymys, käytä oikealla olevaa lomaketta. Jos kysymyksesi koskee myyntiä, kumppaneita tai tukea, valitse sen sijaan tämä lomake