monsterasblå

Mönsteråsin terveyskeskus

Ruotsissa sijaitsevan Mönsteråsin terveyskeskuksen potilailla on erilaisia ehtoja ja odotuksia terveysaseman kanssa asioinnista, minkä vuoksi joustavuus ja tavoitettavuus on ensiarvoisen tärkeää. Terveyskeskus otti käyttöönsä Aurora teleQ:n video-ominaisuuden keväällä 2018 vastatakseen asiakkaidensa tarpeisiin paremmin.

Haaste

Kalmarin läänissä sijaitsevan Mönsteråsin terveyskeskuksen piiriin kuuluvilla potilailla on monenlaisia demografisia taustoja. Tämä aiheuttaa vaatimuksia paitsi hoitoonpääsyn ja tavoitettavuuden, myös potilaskontakteihin liittyvän joustavuuden suhteen.

”Sairaanhoitajamme ovat moneen otteeseen todenneet, että kuvan tai videon käytöstä olisi ollut hyötyä potilaita neuvottaessa puhelimen välityksellä. Videon avulla on helpompi antaa ohjeita ja arvioida, onko potilaalla tarvetta tulla fyysisesti paikan päälle”, sanoo Mönsteråsin terveyskeskuksen toiminnanjohtaja Maria A Hillberth.

Tähän saakka potilaiden ja hoitohenkilökunnan välillä käydyistä videopuheluista 65% on koskenut neuvonantoa ja reseptien kirjoittamista. Lopuissa 35%:ssa tapauksista videopuhelu on osaltaan parantanut fyysisten käyntien laatua.

Ratkaisu

Mönsteråsin terveyskeskus päätti ottaa Aurora teleQ:n video-ominaisuuden käyttöönsä puhelinneuvonnan tueksi. Erityisesti palvelun mahdollistamasta kanavan vaihdosta on ollut paljon hyötyä. Potilas soittaa terveyskeskukseen tavalliseen tapaan, ja mikäli sairaanhoitaja kokee videokuvan helpottavan hoidontarpeen arviointia, voi potilasta pyytää vaihtamaan puhelun videotapaamiseen hoitajan lähettämää tekstiviestilinkkiä klikkaamalla. Puhelu pysyy käynnissä vaihdon ajan, joten sairaanhoitaja voi helposti opastaa potilasta.

Tulokset

Aurora teleQ:n video-ominaisuuden käyttöönoton jälkeen odotukset ovat ylittyneet. Sairaanhoitajat ovat saaneet uuden tavan työskennellä ja voivat valita itse, missä tapauksissa he haluavat hyödyntää mahdollisuuden videopuheluun. Kokemusten mukaan videopuhelut eivät kestä normaaleja puheluita pidempään, sillä puheluiden laatu on parantunut. Tarkemman hoidontarpeen arvioinnin lisäksi voidaan antaa kotihoito-ohjeita ja kirjoittaa reseptejä suoraan videopuhelun aikana.

”Olin suoraan sanottuna hieman skeptinen aluksi. Kesän aikana on kuitenkin ollut useita tilanteita, joissa olemme potilaan kanssa vaihtaneet videopuheluun, ja se on useimmissa tapauksissa johtanut siihen, ettei potilaalle ole tarvinnut varata aikaa fyysiselle lääkärikäynnille”, sanoo Mönsteråsin terveyskeskuksessa työskentelevä sairaanhoitaja Ann Boman.

”65%:ssa tapauksista videopuhelu on johtanut siihen, ettei potilaan ole tarvinnut varata aikaa sairaanhoitajan tai lääkärin vastaanotolle.”

– Maria A Hillberth, Mönsteråsin terveyskeskuksen toiminnanjohtaja

Onko sinulla kysyttävää?

Jos sinulla on yleinen kysymys, käytä oikealla olevaa lomaketta. Jos kysymyksesi koskee myyntiä, kumppaneita tai tukea, valitse sen sijaan tämä lomake